Mä rakastan mun Miestäni. Mä rakastan sitä, mutta mä en ole enää vuosiin ollut rakastunut siihen. Se ei välttämättä ole ongelma ollenkaan, jos on valmis tyytymään siihen.
Meidän arki sujuu ihan suht hyvin. Me ollaan suurin osa ajasta ihan suht onnellisia. Me hoidetaan perhe-asiat ihan suht sovussa. Meidän parisuhde on parin peräkkäisen vauvavuoden jälkeen palanut vähän hiljaisella liekillä, mutta meillä on vielä ollut kummallakin toivoa siitä, että sekin korjaantuu kunhan lapset kasvavat sen verran, että meille jää taas vähän kahdenkeskistäkin aikaa. Mutta riittääkö tämä mulle? Olenko mä valmis tyytymään ihan suhteellisen kivaan elämään? Ihan suhteellisen hyvästä puolisosta puhumattakaan! Mä en ole enää aikoihin uskonut siihen, että Mies olisi mun elämäni rakkaus. Mutta se on ihan ok. Sen kanssa elämä on sujunut vaihtelevan hyvin, mutta sujunut kuitenkin. Ja mä kyllä ihan oikeasti rakastan sitä...
Viime aikoina mä olen tehnyt itsestäni pelottavan löydön. Mä olen huomannut itsessäni aivan älyttömän rakkauden kaipuun. Rakastamisen kaipuun tarkemmin sanottuna. Samalla, kun mä haaveilen naimisiin menosta Miehen kanssa, mä huomaan usein haaveilevani elämäni rakkauteen törmäämisestä! Maanantaina se tunne löi mua mahaan niin kovaa, että meinasin alkaa itkemään aamuruuhkaisessa bussissa. Mietin, että mitä jos mä juuri tänään huomaankin katsovani silmiin miestä, johon rakastun palavasti samantien. Miestä, joka olisi kaikkea sitä, jota omasta Miehestänikin toivoisin löytäväni...
Jos mua vastaan joku päivä kävelee mies, joka kohtelee mua arvostavasti ja kunnioittavasti, on hellä ja huolehtivainen, iloinen ja sosiaalinen, niin mun täytyy varmaan kieltää sitä puhumasta mulle ja käskeä se pois, etten vahingossa rakastuisi! Tai sitten mun pitää alkaa kulkea silmät kiinni...
Mun ja Miehen suhteessa ei kaikki ole hyvin. Jos olisi, mun ei tarvitsisi miettiä ja pelätä. Mutta kaikki on kuitenkin sen verran hyvin, etten haluasi heittää sitä poiskaan! Mä haluaisin uskoa, että vielä joskus me löydetään se liekki uudestaan, joka joskus roihusi kuumana. Ne kaikki asiathan ovat edelleen olemassa, joihin vuosia sitten rakastuin, ne eivät vaan arjen kiireessä pääse kovinkaan usein esille...
Mutta millä saa sydämenkin uskomaan, ettei nyt ole aika rakastua? Nyt on aika hoitaa ja rakastaa. Eikä sekään ole yhtään huono vaihtoehto!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti