Meidän lapsilla on kummallakin jokin todella ärsyttävä vaihe meneillään. Mulla menee hermo. Paapero iilimatoilee mussa kaiket päivät ja Taapero kiusaa pienempäänsä minkä kerkeää. Mulla on kummankin lapsen kanssa tosi mukavaa aina silloin, kun toinen niistä on nukkumassa, mutta yhdessä olosta ei meinaa välillä tulla mitään! Kumpikin tunkee väkisin syliin ja tönii toista pois. Paapero alottaa hirveän huudon heti, jos lasken sen sylistäni ja hysteeriseksi huuto yltyy, jos yritän ottaa muutaman askeleen kauemmaksi. Taapero huitoo, tönii, vie leluja kädestä ja tuttia suusta ihan vaan huomion takia. Niin, että jos en satu huomaamaan sen ilkeyksiä, niin se tulee itse niistä kertomaan tyyliin: "Minä löin Paaperoa...", tai "Minä otin tutin Paaperolta siks takia...". Voin kertoa, että tää on tooodella rasittava vaihe. Tuntuu, että oon ihan loppu jatkuvan tappelun ja kitinän takia.
Asiaa(siis valittamista) olisi enemmänkin, mutta taidankin vetäytyä hetkeksi päikkäreille, jos vaikka lapset vielä hetken nukkuisivat yhtä aikaa. ...vaikka taitaa olla turha toivo!;)
maanantai 25. kesäkuuta 2012
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Unirauhan metsästystä
Taapero nukkuu omassa sängyssä!!! Pienet sille! *taputaputapu* Omassa sängyssä, omassa huoneessa, ja vielä ilman vaippaa. Mun Taaperosta on tullut iso. Sniif... vaikka ihanaahan se on.:)
Paaperolla sen sijaan on elämänsä ensimmäinen korvatulehdus, joten se itkeskelee pitkin yötä...:(
Molemmat muksut nukkuvat nyt siis samassa huoneessa, joten väsynyt ja univelkainen äiti ravaa taas pitkin yötä makkari-lastenhuone-väliä, ettei hienosti itsekseen nukkumaan oppinut Taapero vaan heräisi Paaperon korvakipu-itkuihin. No, tää nyt vaan on tätä taas hetken... Kohta meillä on kuitenki(toivottavasti!) kaksi hyvin yönsä nukkuvaa lasta, ja pirteät, hyvin nukkuneet vanhemmat, joilla on monen vuoden tauon jälkeen jälleen oma huone! Silloin pidetään juhlat. Uni-juhlat!:D

perjantai 15. kesäkuuta 2012
Maailman paskin viikko!
Mulla särkee päätä, EDELLEEN! Kai tähän kohta alkaa jo tottua, kun kohta kolme viikkoa putkeen yötä päivää särkee. Illalla viimeinen ajatus on toive päänsäryn helpottamisesta, ja aamulla ensimmäinen on kirous korkeammille voimille, kun kipu iskee tajuntaan heti, kun silmät avaa. Kolmet eri lääkkeet olen jo käynyt lääkäriltä hakemassa, ja todenut ne kaikki turhiksi. Hierojaa on kokeiltu, venyttelyä on kokeiltu, lenkkejä ilman vaunuja(jolloin yläkropankin saa liikkeelle) on kokeiltu, mutta mikään ei tunnu auttavan...
Omien lääkärissä ravaamisien välissä on sitten pitänyt kuljettaa myös muksuja lekuriin, kun ne saivat molemmat pitkittyneen flunssan perään vielä toisen kierroksen kuumetta ja super-räkäisyyttä, korvatulehdukset ja nielutulehdukset! Sunnuntain Pikkujätti-reissu oli kamala lopetus viikolle, ja se tuntui viitoittaneen sitten seuraavankin viikon...
Taapero oli jo hyvää vauhtia paranemassa, eikä kuumetta ollut enää ollut pariin päivään, mutta kauhean kuuloinen yskä oli jäljellä. Paaperolla sen sijaan oli vasta kuumeilu vasta alkanut(uudestaan) ja nuha ja yskä oli kauhea. Taaperon kanssa kuumeen ja flunssan uskaltaa jo hoitaa ja seurata ihan vaan kotona, mutta alle vuoden ikäisen Paaperon kanssa päätin käydä lääkärin kautta, kun pikkuinen ei tuntunut räkäpäisyydeltään saavan nukutuksi. Varasin siis Paaperolle ajan Pikkujättiin. Otin Taaperonkin mukaan, tottakai, kun keskellä päivää mentiin. Kun lääkäri oli tutkinut Paaperon, tiedustelin ystävällisesti josko lääkäri voisi samalla kuunnella Taaperonkin keuhkot, ihan vain varmuuden vuoksi, kun yskä kuitenkin kuulostaa tosi pahalta, vaikka onkin jo pois menossa. Lääkäritäti vastasi ystävällisellä venäläisellä aksentillaan "tottakai", ja otti stetoskooppiinsa uudelleen esiin. Mitään epäilyttävää ei kuulunut. Sitten lääkäri varmisti minulta, että osaan varmasti käyttää Paaperolle määrättyä babyhaleria, jonka pitäisi helpottaa hengitämistä. No enpä ollut koskaan moista nähnyt, joten ei, en osannut vielä käyttää sitä. "Ei se mitn, hoitaja näyttää...", vastasi lääkäri, ja ohjasi meidät hoitajan huoneeseen, jossa vietimme ehkä minuutin, kun hoitaja näytti kuinka haleri laitetaan muksun naamalle ja that`s it. Kiittelin kovasti ystävällisestä palvelusta ja siirryin kassalle, jossa meinasin saada sydänkohtauksen! Sain ensin eteeni 86€ laskun, jonka maksoin. Sitten virkailija ilmoitti, että tässä Paaperon laskussa kestää vielä hetken... Siis että mitä!?!? Juurihan mä maksoin! Katsoin laskua tarkemmin ja huomasin, että se olikin ainoastaan Taaperon lasku. Maksoin siis juuri 86€ siitä, että lääkäri paineli juuri stetoskoopillaan muutaman kerran Taaperon rintaa! Jos olisin tiennyt, että sekin oli maksullista, ja vielä näin helvetin kallista, niin olisin itse kuunnellut ne keuhkot vaikka vessapaperirullalla!!! En mä Taaperosta ollut huolissani, se oli jo parantumassa, mutta ajattelin, että jos tässä samalla voisi pikaisesti kuunnella senkin. En mä sille olisi omaa aikaa varannut sen takia. Mun mielestä silloin, jos lääkäri vastaa hymyillen, että tottaikai voi tässä samalla kuunnella toisenkin lapsen keuhkot, niin se tarkoittaa kyllä, että TÄSSÄ SAMALLA KÄYNNILLÄ, eli myöskin siis samalla taksalla. Ja mikäli arvoisa lääkäri haluaa veloittaa siitä ylimääräistä, olisi hänen kyllä siitä mainittava! No, maksettu mikä maksettu. Sitten Paaperon lasku valmistui. 109€. Siis satavitunyhdeksän euroa siitä kymmenestä minuutista lääkärissä! Lääkäri, joka ystävällisesti ohjasi meidät hoitajan luo, joka ystävällisesti näytti kuinka lääke lapselle annetaan, laskutti myös tästä YSTÄVÄLLISESTÄ palvelusta! Olisin mä varmasti osannut myös lukea (kuvallisista!) ohjeista kuinka se helvetin vekotin toimii! Eipä maininnut kukaan, että sekin on maksullista... No, eipä siinä mitään, jos vaan rahaa olisi ollut, mutta varasin lääkärireissua varten 100€, kun normaalisti se maksaa sen vähän yli kuuskymppiä. Joka kerta ennen tätä. Ei mennyt enää kortti läpi. Käteistä oli 1,60€. Just näin. ÄITIIIIIII! Ei muuta kuin puhelua Mummolle, jolla ei ollut rahaa. Sitten Miehelle, jolla ei ollut rahaa. Sitten kummitädille, jolla olisi kyllä ollut, mutta hän ei ollut kotona, joten ei autanut sekään. Siinä vaiheessa meinasin alkaa itkemään... Sen sijaan, että virkailija olisi ystävällisesti ohjannut minut vaikka sivummalle hoitamaan asiaa, tai antanut laskun tai mitä tahansa, niin hän vain mulkoili vihaisesti vuoroin minua, kelloa ja minun perääni kertyvää jonoa! Tunsin itseni todella arvottomaksi. Keksin sitten kysyä voisinko maksaa osan laskusta luottokortilla, joka oli mukana, mutta jonka laskusta maksoin viimeksi vain satasen pois, joten koko laskuun sekään ei riittäisi... Virkailija katsoi minua kuin halpaa makkaraa viestittäen katsellaan, että tällaiset köyhät saisivat kyllä hoidattaa lapsensa jossain ihan muualla! "Ei tätä laskua voi jakaa, se on maksettava kokonaan!", kuului vihainen vastaus. Jaahas. Tässä vaiheessa jo tärisin häpeästä, nöyryytyksestä ja järkytyksestä. Yritin niellä kyyneleitäni ja kysyin voisiko virkailija koittaa luottokorttia, josko se vaikka menisikin läpi. No menihän se, tietenkin! Enhän mä siinä vaiheessa tajunnut, että luottorajan voi myös ylittää. Onneksi. Sain siis laskun maksettua, huokaisin helpotuksesta, ja lähdin apteekkin hakemaan muksujen lääkkeitä. Matkalla tajusin, että sinnekin tarvitaan tietysti rahaa! Sain onneksi kuitenkin lääkket haettua, mutta meinasin apteekin tiskillä taas purskahtaa itkuun, kun OIKEASTI ystävällinen farmaseutti tiedusteli osaanko käyttää babyhaleria! Hieman ehkä hysteerisellä äänellä kerroin juuri maksaneeni siitä opastuksesta Pikku-jätissä, jota farmaseutti ihmetteli suuresti, ja kertoi, että apteekissa opastuksen saa kyllä AINA ihan ilmaiseksi... Helvetti!
Toissapäivänä otin sitten yhteen meidän hullun naapurin kanssa, sillä seurauksella, että kyseinen akka tuli leikkipaikalle raivoamaan, kun olimme lasten kanssa ulkoilemassa. Veti muksut aika hiljaiseksi, kun tärisevä vieras akka räyhää äidille! Naapurintädillä on mielenterveysongelmia. Se valittaa meille siitä, että meidän perhe ravaa jatkuvasti rapussa. Joo-o, monta kertaa päivässä lähdetään ulkoilemaan, niin lasten kuin koirankin kanssa. Se valittaa meille siitä, että me käytämme hissiä, josta kuulemma tulee sähköä sen asuntoon ja saa sen koiran vihaiseksi. Joo-o, käytämme hissiä joka ikinen kerta kun lähdemme ulos tai tulemme kotiin. Vaunujen, koiran ja kahden lapsen kanssa en todellakaan aio kiivetä portaita kolmanteen kerrokseen vain sen takia, että naapurissa asuu hullu! Se valittaa MEILLE siitä, että sen yläkerrassa asuu niin levotonta porukkaa, ettei se saa unta. Se ihan totta on tullut soittamaan illalla meidän ovikelloa ihan vaan kertoakseen, että ei saa nukuttua yläkertalaisten takia! Se on tullut soittamaan meidän ovikelloa myös kaikista muista asioista lähes päivittäin. Kysyäkseen tuleeko meille tupakansavua, kun hänen pitää jatkuvasti käydä tupakalla. Lainatakseen TAAS puhelinta, kun avaimet jäivät kotiin puhelimen kanssa. Kysyäkseen onko koira tänään haukkunut. Kysyäkseen käytetäänkö meillä sähkölaitteita, kun hän saa kotonaa sähköiskuja. Kysyäkseen vilkkuuko meillä valot, kun hänellä on sähköt kotonaan sekaisin. Hänellä on myös tapana kytätä ovensa takana, ja aina kun me tulemme tai lähdemme, niin sieltä se akka taas hyökkää! Päästää koiransa rappuun ja toljottaa siinä ovensuussa avuttomana, samalla kun yritän epätoivoisesti ja mahdollisimman nopeasti saada oman laumani paimennetuksi sisään tai hissiin ennenkuin sen koira käy kiinni. Lenkkipolulla, pihassa ja rapussa joudun pakoilemaan sitä, kun se ei hallitse koiraansa ollenkaan, vaan kieppuu siellä narun päässä samalla kun sen koira tulee rähjäten meidän koiraa kohti. Parhaita ovat ne tilanteet kun se soittaa meidän ovikelloa vapaana olevan koiransa kanssa, ja kun avaan oven sen koira yrittää samantien syöksyä sisään saalistamaan! Naapurin akan mielestä mitään ongelmaa ei kuitenkaan ole. Sen koirahan on ihan kiltti. Joka kerta se kysyy saako tulla tervehtimään, eikä muista, että joka ikinen kerta sen koira on meinannut käydä kimppuun! Mitä tuollaiselle mielenvikaiselle sitten sanoo? Kun se ei muista, eikä ymmärrä. Yritin selittää näitä asioita sen miehelle, kun satuin törmäämään siihen pihalla, ja se kyllä ymmärsikin tilanteen, mutta seuraavassa hetkessä akka syöksyi leikkipaikalle raivoamaan! Jos ei siihen normaali keskustelu tehoa, niin mitä keinoja mulle enää jää? En viitsisi kuitenkaan sairaasta ihmisestä kirjallista valitustakaan tehdä...
Tämän viikon vitutustaso on todella korkea! Pienistä asioista en jaksa edes kertoa. Niitäkin kuitenkin on riittänyt joka päivälle. Vielä olis pari päivää jäljellä tätä viikkoa...puuh...

torstai 7. kesäkuuta 2012
Mietteitä lenkkipolulla...
Paljonkohan rasvaimu maksaisi?
Sattuukohan se toipuminen kauheesti?
Miksei nää kilot jo lähde?!
Toi koirakin näyttää jo laihtuneen... miksei mussa näy mitään eroa?
Jos käy lääkärillä imasemassa uimarenkaan pois vyötäröltä, niin tasoittuuko kehon rasvat sitten jotenkin, vai onko mahan ympärillä sitten kropan ainoo fat-free-alue?
Hei, nyt kun tarkemmin mietin, niin sehän on varmasti ihan huijausta!!
Jääkö rintsikoista silti makkarat selkään, vaikka maksaa ittensä kipeeksi mahanpoistosta?
Onko rasvaimu siis oikeesti vain laihoille ihmisille tarkoitettu, jotta ne voisivat olla vieläkin laihempia?
Mitäs mahdollisuuksia tällaisella kokovartalo-pehmustetulla sitten on?
Äh, niinku mulla olis joskus johonkin rasvaimuun varaa... tai edes uskallusta.
Eikä nää kilot tästä kuitenkaan mihinkään lähde vaikka kuinka lenkkeilis... turha kai murehtia. Pitää nyt opetella vaan hyväksymään ittensä! ...ja paskat, mistä saa jonku rasvaimu-laitoksen numeron, heti!
nojoo, ehkä mä vaan oon aina vähän pehmee...
Että tällaista mielessä tänä aamuna lenkkipolulla!:D

räkäpäitä ja raivareita
Neljäs kotipäivä.
Kuolen.
Tylsyyteen, vitutukseen, väsymykseen, kotitöihin, lapsiin. Haluisin jo töihin, niin pääsis edes kahvitauolle joskus! 24/7 kipeiden lasten kanssa kotona ilman hetkenkään omaa rauhaa. Ei kiva. Tekis mieli laittaa noi mukulat myyntiin ja lähteä lomalle!
Meillä on kaikilla kolmella hermot enää noin millin mittaset, joten räjähdellään sitten vuorotellen(ja samaan aikaan. Oikeastaan melkein koko ajan.). Paapero kiukuttelee tukkoista nenää ja kurjaa oloa(ja varmasti myös meidän naamojen katselua päivästä toiseen!), Taapero kiukuttelee kurjaa oloa, kuumeista väsymystä, tylsistymistä, kavereiden puuttumista ja tyhmää äitiä, ja mun tekisi mieli kiukutella omaa väsymystä, mutta ei ole ketään jolle voisin kiukutella... ehkä hyvä niin.
Mies sen sijaan kiukutteli oikein kunnolla taas muutama päivä sitten! Veti kunnon raivokohtaukset, huusi, hakkasi nyrkeillä seiniä ja paiskoi tavaroita. Mun mielestä täysin ilman syytä, omasta mielestään hyvästä syystä. Miehen mielestä hänen elämänsä tuntui taas niin epäreilulta. Koko ajan pitäisi tehdä jotain, suorittaa, eikä koskaan saa olla rauhassa. Niin no, tervetuloa lapsiperheen arkeen! Eihän täällä koskaan työt lopu, ja työvuoro kestää ympäri vuorokauden. Siihen on vaan totuttava.
Mikä kumma siinä on, että suurimmat riidat alkavat meillä aina kotitöistä? Tai eikai sitä voi ihan riidaksi sanoa, jos toinen raivoaa ja toinen yrittää rauhoitella, mutta kuitenkin... Luulisi elämässä olevan tärkeämpiäkin asioita. Oli kuitenkin suuri vääryys Miestä kohtaan, ettei kotia oltu siivottu, eikä ruoka odottanut valmiina, kun hän muutaman tunnin Heureka-retken jälkeen saapui Taaperon kanssa takaisin kotiin. Kumma juttu, että koti odotti retkeilijöitä juuri siinä kunnossa johon he sen lähtiessään jättivät, kun ei siellä sinä aikana ollut ketään käynyt! Me lähdimme Paaperon kanssa samaan aikaan ulkoilemaan, ja kun tuli Paaperon unien aika laitoin muksun kärryihin nukkumaan ja me lähdimme Koiran kanssa metsälenkille, josta kaarsimme lenkin päätteeksi suoraan ruokakauppaan. Kotiin tullessamme Mies ja Taapero olivat jo kotona, ja huutoraivo alkoi.
Tällä kertaa meillä oli siis molemmat muksut kotona todistamassa isin hulluuskohtausta.:( Yritin Taaperolle selittää rauhallisesti, että iskää kiukuttaa nyt, mutta ei hätää, kyllä se kohta rauhoittuu, ja samalla puhua Miehelle, että nyt ei tosiaan ole sopiva hetki, joten rauhoitu, mutta turhaan. Eihän se osaa itseään rauhoittaa, kun sattuu suuttumaan. Pakkasin sitten muksut mukaan ja lähdettiin uudestaan ulos. Ei tosiaan tarvitsisi lasten nähdä tuollaista!:(
Asiasta taas seuraavaan---> Taapero opettelee uudestaan omassa sängyssä nukkumista. Ei oo helppoo! Taaperolle se on ollut itseasiassa helpompaa kuin aluksi pelkäsin, mutta Paapero-raukalla on rankkaa! Paapero on tottunut nukahtamaan rauhassa itsekseen, ilman itkuja tai rauhoitteluja, mutta nyt huoneeseen onkin muuttanut kiukutteleva Taapero, jonka nukahtaminen saattaa kestää monta tuntia, unisatuineen, -lauluineen, kiukkukohtauksineen ja unenetsimisölinöineen. Nyt ei sitten tule Paaperollekaan uni helposti... ja tietysti tämä harjoittelu ajoitettiin(vahingossa) niin, että olen joka ilta nukuttamassa muksuja yksin Miehen ollessa töissä... No, kyllä ne molemmat ovat lopulta nukahtaneet joka ilta, ja pysyneet sängyissään koko yön, mutta äidin unet on jääneet vähän vähiin makkari-lastenhuone-välin ravaamisen vuoksi. Niin ja tietysti molemmat lapset sitten sairastuivatkin juuri tämän vaiheen aikana, niin että öisin itketään sitten senkin takia! Mutta en aio luovuttaa!:) Kunhan flunssasta selvitään, niin molemmat lapset nukkuvat lastenhuoneessa, ja makkari on aikuisten valtakuntaa.:D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)