Maailman paskin viikko!

Mulla särkee päätä, EDELLEEN! Kai tähän kohta alkaa jo tottua, kun kohta kolme viikkoa putkeen yötä päivää särkee. Illalla viimeinen ajatus on toive päänsäryn helpottamisesta, ja aamulla ensimmäinen on kirous korkeammille voimille, kun kipu iskee tajuntaan heti, kun silmät avaa. Kolmet eri lääkkeet olen jo käynyt lääkäriltä hakemassa, ja todenut ne kaikki turhiksi. Hierojaa on kokeiltu, venyttelyä on kokeiltu, lenkkejä ilman vaunuja(jolloin yläkropankin saa liikkeelle) on kokeiltu, mutta mikään ei tunnu auttavan...

Omien lääkärissä ravaamisien välissä on sitten pitänyt kuljettaa myös muksuja lekuriin, kun ne saivat molemmat pitkittyneen flunssan perään vielä toisen kierroksen kuumetta ja super-räkäisyyttä, korvatulehdukset ja nielutulehdukset! Sunnuntain Pikkujätti-reissu oli kamala lopetus viikolle, ja se tuntui viitoittaneen sitten seuraavankin viikon...

Taapero oli jo hyvää vauhtia paranemassa, eikä kuumetta ollut enää ollut pariin päivään, mutta kauhean kuuloinen yskä oli jäljellä. Paaperolla sen sijaan oli vasta kuumeilu vasta alkanut(uudestaan) ja nuha ja yskä oli kauhea. Taaperon kanssa kuumeen ja flunssan uskaltaa jo hoitaa ja seurata ihan vaan kotona, mutta alle vuoden ikäisen Paaperon kanssa päätin käydä lääkärin kautta, kun pikkuinen ei tuntunut räkäpäisyydeltään saavan nukutuksi. Varasin siis Paaperolle ajan Pikkujättiin. Otin Taaperonkin mukaan, tottakai, kun keskellä päivää mentiin. Kun lääkäri oli tutkinut Paaperon, tiedustelin ystävällisesti josko lääkäri voisi samalla kuunnella Taaperonkin keuhkot, ihan vain varmuuden vuoksi, kun yskä kuitenkin kuulostaa tosi pahalta, vaikka onkin jo pois menossa. Lääkäritäti vastasi ystävällisellä venäläisellä aksentillaan "tottakai", ja otti stetoskooppiinsa uudelleen esiin. Mitään epäilyttävää ei kuulunut. Sitten lääkäri varmisti minulta, että osaan varmasti käyttää Paaperolle määrättyä babyhaleria, jonka pitäisi helpottaa hengitämistä. No enpä ollut koskaan moista nähnyt, joten ei, en osannut vielä käyttää sitä. "Ei se mitn, hoitaja näyttää...", vastasi lääkäri, ja ohjasi meidät hoitajan huoneeseen, jossa vietimme ehkä minuutin, kun hoitaja näytti kuinka haleri laitetaan muksun naamalle ja that`s it. Kiittelin kovasti ystävällisestä palvelusta ja siirryin kassalle, jossa meinasin saada sydänkohtauksen! Sain ensin eteeni 86€ laskun, jonka maksoin. Sitten virkailija ilmoitti, että tässä Paaperon laskussa kestää vielä hetken... Siis että mitä!?!? Juurihan mä maksoin! Katsoin laskua tarkemmin ja huomasin, että se olikin ainoastaan Taaperon lasku. Maksoin siis juuri 86€ siitä, että lääkäri paineli juuri stetoskoopillaan muutaman kerran Taaperon rintaa! Jos olisin tiennyt, että sekin oli maksullista, ja vielä näin helvetin kallista, niin olisin itse kuunnellut ne keuhkot vaikka vessapaperirullalla!!! En mä Taaperosta ollut huolissani, se oli jo parantumassa, mutta ajattelin, että jos tässä samalla voisi pikaisesti kuunnella senkin. En mä sille olisi omaa aikaa varannut sen takia. Mun mielestä silloin, jos lääkäri vastaa hymyillen, että tottaikai voi tässä samalla kuunnella toisenkin lapsen keuhkot, niin se tarkoittaa kyllä, että TÄSSÄ SAMALLA KÄYNNILLÄ, eli myöskin siis samalla taksalla. Ja mikäli arvoisa lääkäri haluaa veloittaa siitä ylimääräistä, olisi hänen kyllä siitä mainittava! No, maksettu mikä maksettu. Sitten Paaperon lasku valmistui. 109€. Siis satavitunyhdeksän euroa siitä kymmenestä minuutista lääkärissä! Lääkäri, joka ystävällisesti ohjasi meidät hoitajan luo, joka ystävällisesti näytti kuinka lääke lapselle annetaan, laskutti myös tästä YSTÄVÄLLISESTÄ palvelusta! Olisin mä varmasti osannut myös lukea (kuvallisista!) ohjeista kuinka se helvetin vekotin toimii! Eipä maininnut kukaan, että sekin on maksullista... No, eipä siinä mitään, jos vaan rahaa olisi ollut, mutta varasin lääkärireissua varten 100€, kun normaalisti se maksaa sen vähän yli kuuskymppiä. Joka kerta ennen tätä. Ei mennyt enää kortti läpi. Käteistä oli 1,60€. Just näin. ÄITIIIIIII! Ei muuta kuin puhelua Mummolle, jolla ei ollut rahaa. Sitten Miehelle, jolla ei ollut rahaa. Sitten kummitädille, jolla olisi kyllä ollut, mutta hän ei ollut kotona, joten ei autanut sekään. Siinä vaiheessa meinasin alkaa itkemään... Sen sijaan, että virkailija olisi ystävällisesti ohjannut minut vaikka sivummalle hoitamaan asiaa, tai antanut laskun tai mitä tahansa, niin hän vain mulkoili vihaisesti vuoroin minua, kelloa ja minun perääni kertyvää jonoa! Tunsin itseni todella arvottomaksi. Keksin sitten kysyä voisinko maksaa osan laskusta luottokortilla, joka oli mukana, mutta jonka laskusta maksoin viimeksi vain satasen pois, joten koko laskuun sekään ei riittäisi... Virkailija katsoi minua kuin halpaa makkaraa viestittäen katsellaan, että tällaiset köyhät saisivat kyllä hoidattaa lapsensa jossain ihan muualla! "Ei tätä laskua voi jakaa, se on maksettava kokonaan!", kuului vihainen vastaus. Jaahas. Tässä vaiheessa jo tärisin häpeästä, nöyryytyksestä ja järkytyksestä. Yritin niellä kyyneleitäni ja kysyin voisiko virkailija koittaa luottokorttia, josko se vaikka menisikin läpi. No menihän se, tietenkin! Enhän mä siinä vaiheessa tajunnut, että luottorajan voi myös ylittää. Onneksi. Sain siis laskun maksettua, huokaisin helpotuksesta, ja lähdin apteekkin hakemaan muksujen lääkkeitä. Matkalla tajusin, että sinnekin tarvitaan tietysti rahaa! Sain onneksi kuitenkin lääkket haettua, mutta meinasin apteekin tiskillä taas purskahtaa itkuun, kun OIKEASTI ystävällinen farmaseutti tiedusteli osaanko käyttää babyhaleria! Hieman ehkä hysteerisellä äänellä kerroin juuri maksaneeni siitä opastuksesta Pikku-jätissä, jota farmaseutti ihmetteli suuresti, ja kertoi, että apteekissa opastuksen saa kyllä AINA ihan ilmaiseksi... Helvetti!

Toissapäivänä otin sitten yhteen meidän hullun naapurin kanssa, sillä seurauksella, että kyseinen akka tuli leikkipaikalle raivoamaan, kun olimme lasten kanssa ulkoilemassa. Veti muksut aika hiljaiseksi, kun tärisevä vieras akka räyhää äidille! Naapurintädillä on mielenterveysongelmia. Se valittaa meille siitä, että meidän perhe ravaa jatkuvasti rapussa. Joo-o, monta kertaa päivässä lähdetään ulkoilemaan, niin lasten kuin koirankin kanssa. Se valittaa meille siitä, että me käytämme hissiä, josta kuulemma tulee sähköä sen asuntoon ja saa sen koiran vihaiseksi. Joo-o, käytämme hissiä joka ikinen kerta kun lähdemme ulos tai tulemme kotiin. Vaunujen, koiran ja kahden lapsen kanssa en todellakaan aio kiivetä portaita kolmanteen kerrokseen vain sen takia, että naapurissa asuu hullu! Se valittaa MEILLE siitä, että sen yläkerrassa asuu niin levotonta porukkaa, ettei se saa unta. Se ihan totta on tullut soittamaan illalla meidän ovikelloa ihan vaan kertoakseen, että ei saa nukuttua yläkertalaisten takia! Se on tullut soittamaan meidän ovikelloa myös kaikista muista asioista lähes päivittäin. Kysyäkseen tuleeko meille tupakansavua, kun hänen pitää jatkuvasti käydä tupakalla. Lainatakseen TAAS puhelinta, kun avaimet jäivät kotiin puhelimen kanssa. Kysyäkseen onko koira tänään haukkunut. Kysyäkseen käytetäänkö meillä sähkölaitteita, kun hän saa kotonaa sähköiskuja. Kysyäkseen vilkkuuko meillä valot, kun hänellä on sähköt kotonaan sekaisin. Hänellä on myös tapana kytätä ovensa takana, ja aina kun me tulemme tai lähdemme, niin sieltä se akka taas hyökkää! Päästää koiransa rappuun ja toljottaa siinä ovensuussa avuttomana, samalla kun yritän epätoivoisesti ja mahdollisimman nopeasti saada oman laumani paimennetuksi sisään tai hissiin ennenkuin sen koira käy kiinni. Lenkkipolulla, pihassa ja rapussa joudun pakoilemaan sitä, kun se ei hallitse koiraansa ollenkaan, vaan kieppuu siellä narun päässä samalla kun sen koira tulee rähjäten meidän koiraa kohti. Parhaita ovat ne tilanteet kun se soittaa meidän ovikelloa vapaana olevan koiransa kanssa, ja kun avaan oven sen koira yrittää samantien syöksyä sisään saalistamaan! Naapurin akan mielestä mitään ongelmaa ei kuitenkaan ole. Sen koirahan on ihan kiltti. Joka kerta se kysyy saako tulla tervehtimään, eikä muista, että joka ikinen kerta sen koira on meinannut käydä kimppuun! Mitä tuollaiselle mielenvikaiselle sitten sanoo? Kun se ei muista, eikä ymmärrä. Yritin selittää näitä asioita sen miehelle, kun satuin törmäämään siihen pihalla, ja se kyllä ymmärsikin tilanteen, mutta seuraavassa hetkessä akka syöksyi leikkipaikalle raivoamaan! Jos ei siihen normaali keskustelu tehoa, niin mitä keinoja mulle enää jää? En viitsisi kuitenkaan sairaasta ihmisestä kirjallista valitustakaan tehdä...

Tämän viikon vitutustaso on todella korkea! Pienistä asioista en jaksa edes kertoa. Niitäkin kuitenkin on riittänyt joka päivälle. Vielä olis pari päivää jäljellä tätä viikkoa...puuh...