Siitä huolimatta, meille muutti asumaan koira!!!
Mä olen ihan rakastunut tuohon karvaturrikkaan.<3 En antaisi sitä enää pois, vaikka haulikolla uhattais! Se on ollut meillä nyt neljä päivää, ja se on jo ihan perheenjäsen, Taaperon isosisko.:D Lapset ovat myös ihan myytyjä, niin omat, kuin naapuruston muutkin lapset. Tuo turrikka on maailman kiltein karhu, ja antaa koko pihan helliä itseään!:) Naapurin täti osti sille eilen uuden pannan, kun "tarviihan meidän pihan prinsessa blingbling-pannan!". Nyt sitten kimaltelee Koiralla punaiset timantit kaulassa.
Oon todella iloinen siitä, että sain nyt lenkkiseuraa, kun olin jo ennen Koiran tuloa päättänyt alkaa taas lenkkeillä. Nyt se on sitten pakko lähteä lenkille, vaikka taivaalta sataisi lehmiä, eikä yhtään huvittais! Ihanaa! Oon ihan hurahtanut tohon lenkkeilyyn, enkä malttais välillä tulla metsästä takaisin ollenkaan.:D Onneksi sinne nyt pääsee hyvällä syyllä monta kertaa päivässä. Ja onneksi matkaa on vaan yhden tien ylityksen verran ja ollaan jo lenkkipolun varrella!:)
Paapero on ollut pari päivää ihan kiukkuinen(=mustasukkainen), kun olen joutunut antamaan sille normaalisti kuuluvan ajan Koiralle.:( Se konttaa koko ajan syliin, ja saa raivarin jos en heti otakkaan sitä halimaan... eikä kenenkään muun syli tietenkään kelpaa! Piha on täynnä leikkiviä lapsia, leluja ja vara-sylejä, mutta Paaperoa vaan kiukuttaa, kun äiti on Koiran kimpussa.
Koira tuli hieman huonoista oloista, joten sen turkkia on nyt hoidettu pihassa pari päivää. On pesty, harjattu ja leikattu tuntikausia, mutta nyt alkaa jo tulosta näkymään. Enää ei jää rasvakerros käsiin, kun hetken rapsuttaa, ja suurin osa takuista on jo historiaa. Seuraavana pitäisi sitten käydä kippuralle kasvaneiden kynsien kimppuun...:( voi Koira rukkaa...
Turrikka on muuttunut parissa päivässä todella paljon. Kun se tuli, se oli ihan apaattinen, eikä korvaansa lotkauttanut puheelle. Se ei innostunut mistään, ei oravista, variksista, muista koirista, lapsista tai vieraista aikuisista. Ei nameista, leluista, kehuista tai yhtään mistään. Se vaan oli. Häntä ja korvat painuksissa, ilottomana ja passiivisena. Nyt se heiluttaa ilosesti häntää kun näkee jonkun meidän perheen jäsenen tai tutun koiran(ollaan tutustuttu jo lenkkipoluilla ja koirapuistossa moneen karvakaveriin), ja innostuu leikkimään itsensä läkähdyksiin, kun sopiva kaveri osuu kohdalle!:) Se myös reagoi heti, kun sitä kutsuu, vaikka se vasta muutama päivä sitten kuuli ensimmäistä kertaa uuden nimensä! Luokse se ei vieläkään tule käskettäessä, jos sillä vaan on muuta, kiinnostavampaa tekemistä, mutta antaa kyllä aina ottaa kiinni, jos itse kävelee sen luokse. Aivan ihana kaveri, jossa on vielä paljon työnsarkaa, mutta josta varmasti saadaan vielä maailman paras perhekoira!<3
Koirista takaisin lapsiin-->
Paapero on jättämässä aamupäikkäreitä pois. Tänäänkin se jaksoi hienosti olla hereillä puolille päivin. Kun tultiin Koiran kanssa lenkiltä, niin nostin ensin Paaperon kärryistä olkkarin lattialle odottamaan, että saan tavarat purettua, jonka jälkeen oli tarkoitus vaihtaa vaippa, lämmittää maitopullo, ja laittaa pikkuinen untenmaille, mutta kun olin valmis ja palasin olkkariin, niin minua odotti lattialla sikeästi nukkuva käärö!<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti