Tästä päivästä on selvästi muotoutumassa taas yksi niistä päivistä, jolloin viimeistään bussin penkille se oma pää sitten unohtuu!
...kun mikään ei onnistu ilman muutamaa turhaa yritystä ja epäonnistumista. Ja ah, kuinka rakastankin sitä tunnetta, kun vessassa käydessäänkin tajuaa vasta hieman liian myöhään, että paperi onkin revennyt ja karannut sormiesi päältä kuin pieru saharaan! Juuri näin niiden asioiden kuuluukin hoitua!
Aamupäivän vaahtokarkit tarjoilee kuitenkin Paapero, joka aamun alakuloisista ja sekavista tunnelmista huolimatta herää aamupäikkäreiltä yhtä aurinkoisena kuin aina!:D Kadehdin niin tuota kykyä unohtaa ja aloittaa alusta. Ja ehkä vähän myös mahtavaa kykyä löytää iloa ja riemua matolta löytyneestä roskasta!:D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti